lauantai 14. syyskuuta 2013

Tallipäivä kuvina 2

Eilen päätin toteuttaa päivä kuvina postauksen, se sai nimittäin silloin kyselyssä aika paljon ääniä. Suurin osa kuvista on kuvattu kymmenen vuotta vanhalla kameralla, joten laatu on myös sen mukaista..
Pääsin jo yhdeltätoista koulusta, siitä sitten lähin suoraan tallille, nimittäin oli kaksi heppaa liikuteltavana.
Suuntasin eka liikuttelemaan Ketun ja tallille saavuin ennen puolta yhtä. Ponski oli vielä tarhassa, joten kävin hakemassa sen sieltä.
Käväsin laittamassa ruoat Ketulle valmiiksi. Sen jälkeen harjasin ponin, laitoin suojat jalkaan ja suitset päähän.
Valmis!
Päätin juoksuttaa Kettua aluksi.
Poni oli vähän villi.. mutta arvatkaa vaan sainko tolla kivikauden kameralla mitään otettua.
Käväsin vielä hetken selässä, menin eka vartin verran kentällä ja sen jälkeen lähin kävelemään maastoon.
Otin Ketulta kamat pois, annoin ruuat ja kirjoitin vihkoon. (ps. tiiän et tossa lukee torstai, kirjoitin eka vahingossa torstai vaikka perjantai siis oli! :D)
Kahen aikaan olin valmis lähtemään, heipat vielä ponille!
Kohti bussipysäkkiä, kauaa ei tarvinnut bussia onneksi odotella.. Helsingissä sitten vaihdoin junaan.
Melkein perillä, pyöräilyä vielä n. 7 km!
Jee, vihdoin perillä! :)
Täytin heti hevosten vesiastiat ja siivosin tarhaa.


Sitten hain Ruubenin tarhasta..
..ja laitoin kuntoon, iihan rauhassa. Poika oli hieman levottomalla päällä, ei ois millään malttanut seistä.
Sitten lenkille, ohjasajoin aluksi, Ruuben toimi tosi hyvin! Oon vaan kerran aikasemmin ohjasajanut ponia ja yllätyin miten hyvin se nyt toimikaan. N. 20 minuuttia ohjasajoa ja sen jälkeen käväsin vielä selässä ottamassa askellajit läpi.

Oli pakko rendeeraa tolla kaikista parhaimmalla laadulla mitä pd:ssä saa, muuten ei ois saanut mitään selvää videosta. Tossa vaan tulee nykyään tollaset mustat isot reunat ja se litistää ja leventää vähän videota, mutta ei voi mitään. 
Pojalle tuli aikas hiki, joten käytiin vielä pitkät loppukäynnit maastossa.
Tein Ruubenille ruuat ja annoin ne sille.
Ja kirjotin sillä välin vihkoon..
..ja Ruuben leikki ruokakipon kanssa.
Poni takaisin tarhaan.
Ja sitten lähin ite polkemaan takaisin asemaa kohti ja yhdeksän jälkeen olin kotona!
 Siinä oli, toivottavasti kelpaa!

22 kommenttia:

  1. tää oli oikein kiva, hienoja kuvia poneista! :)

    VastaaPoista
  2. Siis käytkö niinku kahella tallilla vai? :D

    VastaaPoista
  3. Ihana ulkoasu, oot tosi nätti! Mutta banneri on aika hmmm... täyteen ahdettu/sekava:)Jään seurailemaan

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. voi kiitos paljon! ja kiitos mielipiteestäsi myös! :)

      Poista
  4. oiii täähän oli tosi kiva!♥ hahaha XD muistan ton kameran voi apuaa...

    VastaaPoista
  5. oiii tää oli ihan superr ♥ !! hienosti menee, ruuben näytti nois klipeis just kivalt :3 possuponi, hahahaa ihana! mut lisää tälläsii hihii ♥ :*

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. uijuijui kiituss!!♥ :* tietty se on kiva♥ hihih!!

      Poista
  6. Mitä rommille kuuluu :-)? Millon siitä tulee postausta vai etkö käy siellä enää :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan hyvää sille kuuluu. En oo nyt pahemmin käynyt, kun ei mulla oo oikeen aikaa käydä kolmella eri tallilla.. kun Rommi asuu aika kaukanakin, 55km päässä.. :(

      Poista
  7. Tosi kiva postaus! :) Rupes vaan hirvittämään toi, että oot lähteny joskus aamulla kouluun ja vasta myöhään illalla kotiin, huh, tollaset päivät on rankkoja! :D

    VastaaPoista
  8. Eikö mee aika paljon rahaa ja aikaa noille talleille kulkemiseen? :0

    VastaaPoista
  9. Kerrankin tälleen hyvin tehty päivä kuvina postaus, harvoin törmää tälläsiin. :) Tosi kiva, ja ihanat ponit!

    VastaaPoista
  10. Tosi hieno banneri ja postauksetkin on tosi kivoja. Kuvia on paljon ja ne ovat isoja ja hyvänlaatusia. Jatka samaan tapaan! :)

    VastaaPoista
  11. Kiva ulkoasu ja mukava postaus. :) Ihania kuvia!
    world-with-horses.blogspot.fi

    VastaaPoista