sunnuntai 28. joulukuuta 2014

Possu poni pellolla 26.12.

Nyt olisi vuorossa postausta perjantain talleilusta, josta saittekin jo vähän esimakua viime postauksessa.. Pihla oli meijän menoja kuvailemassa, joten kiitos vielä!♥ Perjantaina menin Ruubenin ja lisäksi vartin verran taivuttelin pappaponi Skaffea kentällä. Ruubenin kanssa otettiin muutamia kuvia ennen liikuttelua, joten tähän alkuun niitä. Näistä tuli mun mielestä oikein kivoja, kun Ruuben kerrankin jaksoi poseerata ihan hyvin. Vähän pieni lumisade haittasi kuvailua ja heitti helposti tarkennusta, mutta onnistuneita otoksia silti mahtui mukaan. 









Kuvien jälkeen oltiinkin jo pellolle asti siirrytty, joten kypärä vaan ittelle päähän ja aloiteltiin. Olin ajatellut mennä Ruubenin rennosti riimulla pellolla, mutta poni kuitenkin oli vähän eri mieltä ja jo raviin siirtyessä vingahteli ja oli täpinöissään. Eihän siitä ravailusta sitten mitään tullut, kun Ruubenin keskittyminen oli jossain ihan muualla ja se oli todella energisen oloinen. Taitaa toi pakkanenkin taas innostaa lisää..

Otettiin sitten melko alkuun jo laukkaa mukaan, sillä yleensä Ruuben on laukan jälkeen paljon parempi ja keskittyminenkin on kunnossa. Laukassa Ruuben olikin sitten ihan mahdoton.. Se pomppi ties mihin suuntaan tehden ihme loikkia ja muutaman kerran etujalatkin nousivat maasta, kun en antanut laukata ja totahan se ei oo ikinä ennen tehnyt. Lisäksi yritys oli kova saada ratsastaja alas perinteisellä laukasta suunnanvaihto, äkkipysähdys ja pää alas- tekniikalla.

Kyllä sai ponia ihan kunnolla pidätellä laukassa ja käännellä pienille ympyröille, kun olis tahtonut päästellä ihan kunnolla. Eihän se ikinä käsistä lähtenyt ole, että sen suhteen ei ollut huolta, vaikka riimu olikin vaan päässä.

 
 











 

Kun oltiin tarpeeksi laukkailtu ja Ruuben malttoi laukata yhden sivun kiltisti tekemättä tyhmyyksiä, pidettiin lyhyt tauko. Sen jälkeen keräilin ohjat takaisin käteen ja yritin vähän saada ponia ravissa kuulolle. Ruuben oli melko sipsutteleva ja juokseva, mutta ajoittain silti ihan hyvä lyhyiden pätkien ajan. Välillä keskittyi hyvin, mutta yhtäkkiä keskittyminen saattoi mennä ihan johonkin muualle.


 

Loppuun otettiin vielä ravin jälkeen vasempaan suuntaan pätkä laukkaa. Ruuben malttoi mennä rauhallisesti yhtä äkkipysähdys-suunnanvaihto temppuaan lukuunottamatta, joten lopettelin sitten siihen ja käväsin vielä hetken kentällä ravailemassa ilman satulaa.


Kentällä Ruuben keskittyi todella hyvin ja oli oikein miellyttävä. Ei ollut enää ollenkaan juokseva, vaan sitä sai ihan ratsastamalla ratsastaa. Ravailin vartin verran, jonka jälkeen loppukäynnit ja kohti tallia.

 
 

Että semmonen possuilu päivä Ruubenilla oli, on se vaan niin poni. ♥ Ja kyllä välillä saa vähän pelleilläkkin ja pitää omaa hauskaa ponikin. Täytyy myöntää, että kyllä mullakin ihan hauskaa oli Ruubenin temppuiluista huolimatta, vaikka olihan se ajoittain todella ärsyttävä..

perjantai 26. joulukuuta 2014

Tälläistä tänään...

Nää kuvat kertoo aika paljon meijän tänäisestä menosta pellolla..

Ei ihan tavallista touhua Ruubenilta..

Saatte vähän myöhemmin kunnon postausta, mutta nyt pitää suunnata nukkumaan. Aamulla aikainen herätys ja suunta kohti Viroa, joten moido!

Ps. Muistakaahan lukea eilinenkin postaus! Hirveän vähän katselukertoja (& kommentteja) ollut viimeaikoina postauksilla..

torstai 25. joulukuuta 2014

Tallipäivä kuvina 4

Moikka moi ja iloista joulua kaikille lukijoilleni!

Ruuben on ollut kokonaan mun käytössä maanantaista lähtien ja on vielä huomiseen saakka. Maanantaina en kerinnyt käymään ponia liikuttelemassa, mutta tiistaina käväsin ja liikutettavaksi päätyi taas myös Dina, Finnur sekä Lara. Keksin tehdä päivästä tallipäivä kuvina postauksen pitkästä aikaa, jotta sais tännekkin vähän vaihtelua näiden normi postauksien sekaan. Samalla näette tarkemmin, että millaisia mun tallipäivät yleensä Ruubenilla käydessä on. Tosin harvemmin liikutan noin montaa ponia, mutta nyt poikkeuksena oon mennyt useampaa, kun hevosia on ollut hyvin vapaana. No mutta kuitenkin, toivottavasti kelpaa! 

Tallille lähdin kotoolta vähän ennen kahdeksaa ja tallille saavuin puoli kymmenen maissa.
Hevosten vedet oli melkeen kokonaan jäätyneet, joten lisäsin niille lämmintä vettä tarhoihin. Sen lisäksi tein Ruubenin ruuat jo valmiiksi.
Vesien ja Ruubenin ruuan laiton jälkeen hain ponin tarhasta.
Ruuben sai syödä käytävälle jääneitä heiniä sillä aikaa, kun varustin ponin ja itseni kuntoon.
Kun oltiin valmiita, lähdettiin vähän pidemmälle maastolenkille pitkästä aikaa. Käytiin vähän reilu kahden tunnin lenkki. Mentiin kuitenkin melko rauhallisessa temmossa, sillä suurin osa teistä oli ihan jäässä.. Loppumatkasta kuitenkin tiet olivat ihan hyvässä kunnossa, niin päästiin muutaman kilometrin matka menemään vähän reippaammassakin temmossa. Käytin muuten tota SportsTrackeria ensimmäistä kertaa ja oli kyllä ihan hauska nähdä, että kuinka pitkä lenkki tuli tehtyä ja missä vauhdissa! 
Kotiin päästyä hoidin Ruubenin pois, annoin ruuan ja heitin loimen päälle, jonka jälkeen vein takaisin tarhaan.
Kirjoitin vihkoon ja siivosin pihaton..
Seuraavaksi liikutettavaksi pääsi Dina! Harjaus sekä suitset päähän ja ei kun menoksi.
Päätin antaa ponin hetken purkaa energioitaan irtona ja halusin myös nähdä, millaista Dinan ravi on ilman ratsastajaa. Melko puhdasta oli kyllä näin.. 
Dina juoksi ihan innoissaan heittäen vähän väliä muutamia pomppuja ja pukkeja..

Tuitui.♥
Hetken juoksentelun jälkeen kipusin selkään ilman satulaa ja lähdettiin käymään pellolla. Alkuun Dina oli todella kiireinen, mutta laukkojen jälkeen jo parempi. Ravissa ja laukassa Dina taas tunki tosi paljon lapa edellä sisäänpäin ja laukka vasempaan on selvästi paljon vaikeampaa.  Ravi oli hetkittäin aika hyvää, varsinkin lopussa, kun sai ravata pidemmällä ohjalla. Poni kaipaa paljon tasapainoa lisää..
Heppa tarhaan!
Ja kaikille päiväheinät.
Hain Finnurin tarhasta ja harjasin vaan, sillä päätin mennä pelkällä riimulla. Loppujenlopuksi menin pelkällä kaulanarulla ja Finnur totteli hienosti kaikissa askellajeissa, paitsi laukassa oikeassa kierroksessa kääntymisen kanssa oli hieman ongelmia..
Finnurin hoidin nopeasti pois ja hain Laran tarhasta. Ulkona oli jo ihan pimeetä, joten heijastimet vaan päälle ja maastoilemaan!
Käytiin Laran kanssa tunnin lenkki. Mentiin tutuilla poluilla, sillä oli jo niin pimeää ja joissakin kohtaa ei ollut ollenkaan valoja. Muutamat ravi- ja laukkapätkätkin otettiin.
Kotiin päästyä Laran hoito pois ja kaikkien vihkoihin kirjoitus..
...jonka jälkeen olin vihdoin valmis lähtemään juna-asemaa ja kotia kohti. Semmonen yhdeksän tunnin tallipäivä tuli vietettyä, huhhuh!
Eilen eli jouluaattona Ruuben piti vapaan ja tänään myös, sillä kävin liikuttelemassa Rommin piitkästä aikaa ja molempia ei millään ehtinyt, kun junat alkoivat kulkemaan niin myöhään joulupäivän takia. Viimeksi olin käynyt Rommilla yli kuukausi sitten, mutta tänään vihdoin kerkesin sitäkin käydä moikkaamassa. Kiva sääkin sattui kohdalle, mitä nyt vähän kylmä, mutta tarpeeksi päälle vain niin ihan hyvin tarkeni tuolla.

Liikutin ponin maastakäsin kokonaan, ensin juoksuttaen hetken ponia pellolla liinassa, jonka jälkeen lähdettiin maastoon tallustelemaan. Huomenna sitten luvassa Ruubenin liikutus ja kuviakin on luvassa!

Ps. Väliaikainen talvibanneri..