tiistai 24. syyskuuta 2013

Ketun kuulumiset pitkästä aikaan!

Ketusta pitkästä aikaa postausta! Pari onkin kysellyt, että millon Ketusta postausta vai oonko lopettanut sillä. En siis ole lopettanut, mutta en saa kovin usein ketään kuvailemaan meijän menoa enkä halua kirjoitella kuvattomia postauksia. Oon ratsastellut Ketulla nyt aika paljon ilman satulaa (mikä on harvinaista!) ja itseasiassa nää pari viikkoa se on ollut jotenkin tosi hyvä ratsastaa ja oon saanu sen vartissa hyväksi. Yks päivä laitoin taas satulan selkään ja kun olin mennyt niin monta kertaa putkeen ilman satulaa nii oli vähän istumisen kanssa ongelmia.. mutta kyseisenä päivänä sain sen ekaa kertaa ikinä jo alussa liikkumaan kivan tuntusesti kevyessä ravissa ja laukkakin toimi ihan kivasti pitkästä aikaa!

Viime maanantaina Roosa tuli kuvailemaan ja kattelemaan meijän menoa pitkästä aikaa! Ilman satulaa menin kentällä ja siinä sitten pyöriskelin alussa käynnissä jonkin aikaa ja sen jälkeen jatkoin ravissa tehden ympyröitä ym. Itellä oli taas tosi vaikea istua siellä alussa (ylläri..), mutta sitten kun Kettu jonkin ajan päästä alkoi oikeesti rentoutumaan pikku hiljaa, niin alkoi istuminenkin helpottumaan. Tosin kuvista ja videoista huomaan, että istun kyllä aika järkyttävän näkösesti. Nojaan taakse, jalat hyppii ylös alas ja koko jalka jännittynyt.. Ilman satulaa kyllä huomaa, että Kettu on mulle vähän liian pieni, koska joudun nostaa jalkaa jonkin verran ylöspäin, että saan pohkeet kiinni kunnolla..


 Ravissa työskentelin pääasiassa, vasempaan Kettu oli aika vänkyrä ja epätasainen, mutta oikeeseen tosi hyvä ja rento. Toi oikee suunta on taas vaihtunut helpommaksi ja paremmaksi ja vasempaan Kettu on nyt ollut huonompi ratsastaa. Laukkaa en oo vähään aikaan ratsastanut melkeen ollenkaan, se ei oo oikeen toiminut nyt tai en oo saanut Kettua siinä kauheen hyvän tuntuseksi. Maanantainakin otettiin vaan yks lyhyt pätkä oikeeseen ja Kettu oli ihan ok.



istunta..


hehheh juu, meijän siirtymiset!
Käytiin vielä kentällä pyörimisen jälkeen ottamassa maastossa vähän laukkaa sekä loppuravit ja käynnit.

 


Sunnuntaina kävin ratsastaa Ketun ja Nelli jaksoi taas raahautua mun mukaan, jee! Kettu oli vielä tarhassa, joten haettiin se sieltä. Laitettiin poni kuntoon ja lähettiin kohti maneesia.




En kuitenkaan kauaa mennyt maneesissa, tuntu jotenkin tosi ahtaalta, vaikka siellä oli mun lisäksi vaan pari ratsukkoa. Mentiin sitten kentälle ja siellä otin heti laukkaa pari kierrosta kevyessä istunnassa, Kettu oli niin hitaalla päällä, varmaan oli vähän väsynyt edellisen päivien kisojen jäljiltä.


Parin laukka kierroksen jälkeen aloin keventelemään ja Kettu oli oikeeseen hyvä, vasempaan taas vähän epätasanen ja ei oikeen asettunut sisään.




Sitten aloin työskentelemään harjoitusravissa, pyöriskelin vaan ympäriinsä enkä tehnyt oikeen mitään ihmeellistä. Vasempaan suuntaan en saanut Kettua ravissa oikeen missään vaiheessa hyväks.. Laukkaa työstin myös jonkin verran ja Kettu oli siinä super hyvä molempiin suuntiin!











 En jaksanut tehä koostetta, joten tässä yksi clippi kokonaisena. Ja en tajuu miks mun videoista tulee aina tubeen ladatessa näin huono laatusia, mitä ikinä niille teenkin tai oon tekemättä..


Ruubenin kävin liikuttamassa eilen ja ponski oli aikas huonolla tuulella hoitaessa... Mutta lähettiin maastoilemaan hiekkakuopilleja oli kyllä tosi hauska maasto lenkki, poni oli niiin vauhdikkaalla päällä ja vähän piti possuillakkin!

<3

34 kommenttia:

  1. miks vedät ton ponin pään muotoon

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. no miten muuten sen muka saa??

      Poista
    2. ehkä tää ano vois tulla näyttää!

      Poista
    3. no äskdee eli näköjäään vedät ku et saanu muutakaan ulos suustas :)

      Poista
    4. kerro nyt miten muuten sen sais, en oikeesti nyt ymmärrä.. :/:/

      Poista
  2. Hauskat noi Nellin ääni tehosteet!xd
    Mut tosi hyvin meette!!:)

    VastaaPoista
  3. wow, tosi hienosti meet! ei sitä voi kun ihailla tota sun istuntaa! :D kateellinen tai mitää..?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. voi kiitos paljon! :) no ei siinä kyllä paljoo ihailtavaa ole.. :DD

      Poista
  4. Wau toi laukkapätkä! Ja tietenkin toi istunta :3
    http://edistysaskeleita.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  5. sika ihana toi ilmansatulaa laukkakuva!! ja wii menitte hyvin<3 voin taas sanoo et ootte kehittyny!

    VastaaPoista
  6. Tyhmää ku ihmiset olettaa heti et on lopettanu jollain jos ei tuu hetkeen postausta.. -.-

    Oon niin kateellinen sun istunnalle.

    VastaaPoista
  7. äää oikeest meet iha sika hyvi ketul!:) ja noi nellin ääni"tehosteet" :D

    VastaaPoista
  8. wau ihan tosi upeaa menoa taas, niinkuin aina :') kettu on kyllä niin komea !

    VastaaPoista
  9. Alisa älä oikeesti vähättele sun taitojas, mun suu loksahti ekaa kertaa auki kattoes sun ja ketun kuvii! Ootte menny ihan sikan eteenpäin, vaik ne oliskin vaan lyhyempii pätkii. IHAN super hienolta näyttää ♥_♥ hyvä tyttöö voii oot nii hyvä... !!! :* mahtavaa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. O__o oona... pööh!! kiitos siltii!♥♥ jos joku nii sä se täs oot hyvä!!♥ :*

      Poista
  10. oii vihdoin postaustaaa ♥ meette just hyvinn! kettu kyl näyttää rennolt nois, menee pyöreesti ja tollee :) kiva ku oli viteooo, hiihi millo videopostausta sulta ;) ♥ ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hihiii kiitostaa♥ ja emmä tiiää! ku jaksais tehä.. :D!

      Poista
  11. mitää!? onko siellä niin lämmin että voi sukkasillaan ratsastaa?:D kuvissa näyttää ihan kesälle kun täällä on harmaata ja vettä tulee kuin sankosta kaatamalla:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. noo välillä ollu lämpimämpii päivii mut sit välil tosi kylmä ja sateista.. :D voi eei.. :D

      Poista
  12. oooooouww toi tokavika ilman satulaa kuva.♥ Ja muutki noi ilman satulaa kuvat oli iha ÄLYÄLY kivoja, ehdottomasti mun lepparikuvii sust ja Ketsupist! Kiva postaus muutenki Albert!!! ;)))))9

    VastaaPoista
  13. Otko säkin lopettamassa Ketulla. Kuulin että omistaja pistämässä vuokraaat pihalle :o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valitettavasti. Pihalle pistäminen ehkä vähän väärä sana, Kettu siis lähtee ylläpitoon, joten vuokraaminen on lopetettava.

      Poista
  14. Mistä tunnet Paulan?

    VastaaPoista
  15. ootte kyl menny tosi paljon eteenpäin! on niin hyvän naköstä menoo *__* !

    VastaaPoista