torstai 4. heinäkuuta 2013

Einolan tallin teholeiri 23-29.6!

Vihdoin saan postausta aikaseksi, kun sain parit kuvat vielä mitä kaipasin. Itellä ei omassa kamerassa paljoa kuvia ollut tunneista, enkä jaksa muilta leiriläisilta enää kuvia odotella (en kyllä ees tiiä oisko kellään ollut), joten kirjottelen tän postauksen nyt niiden kuvien kera, mitä multa löytyy.. :) Eli viime lauantaina kotiuduin leiriltä ja kiva leiri oli! Sunnuntaina oli siis lähtö leirille, Kettu tuli mukaan ja matka Imatralle kesti reilu neljä tuntia pysähdyksineen. Matka meni hyvin ja perille päästyä taluttelin Kettua hetken ja sitten poni pääsi karsinaan syömään. Illemmalla juoksutin n. vartin verran ponia liinassa.


Maanantain eka tunti aamulla oli koulutunti, joka ei sujunut sitten yhtään. Kettu juoksi vaan pää pystyssä koko tunnin, enkä saanut sitä oikeen missään välissä tuntia avuille. Heilutteli myös hirveesti päätä ja ravisteli koko kroppaansa (syynä: ötökät, joita kotitallilla ei yhtään melkeen ja tuolla taas oli aikas paljon...) En muista mitä tehtiin tunnilla, mutta jotain perusjuttuja vaan. Myöhemmin iltapäivällä oli ''estetunti'', vähän vaan hypeltiin sellasia n. 40cm esteitä. Kettu oli jo parempi verkassa ja ravasi jo rennommin. Pikku pomput suju hyvin, aika rento tunti oli tämä. Illalla laitoin Ketun tarhaan, mutta tästä tarhasta Kettu näki laitsalla olevat varsat, joiden perään se oli koko ajan, joten siellä se vaan juoksi, hirnu ja hörisi niille varsoille..



Tiistaina mun eka tunti alkoi estemaastolla, johon vuokrasin Einolan hevosen, Riimin. Mentiin pari kertaa sellanen reitti ympäri, jossa oli n. 40-50cm kokosia esteitä ja noiden lisäksi yksi vähän isompikin este. Kaikista mentiin yli ja oli kiva maasto! Tiistaina olisi ollut myös estetunti, mutta vaihoin sen koulutunniksi. Ketulla siis menin ja laitoin gramaanit sille siihen tunnille ihan vaan siks, kun en ollut maanantaina saanut ratsastettua sitä mitenkään päin. Nyt tunti meni jo paremmin ja Kettu oli aika hyvä, vaikka pidin gramaaneita ihan löysällä. Tykkäsin paljon tästä tunnista, tehtävistä sekä opettajasta. Meitä oli vaan kolme, joten sain tästä tunnista jonkin verran jotain irtikin! Tehtiin väistöjä ympyrällä käynnissä ja ravissa, sen jälkeen askelten lyhentämistä ja pidentämistä ravissa ja laukassa. Nää suju hyvin, laukassa Kettu oli välillä ihan sairaan kevyt kädelle ja lyhensi ja pidensi askelta tosi hienosti! :)



Tässä toisessa tarhassa poni maltto ottaa jo vähän rauhallisemmin, kun kavereita oli haistelu etäisyydellä. Alussa kyllä piti tässäkin juoksennella ja hirnua tuon varsan perään.. Goldi ei oikeen tykännyt, kun Kettu oli niin kiinnostunut sen varsasta..
Illalla vielä oli 45 minuutin käynti maasto ilman satulaa, päätin ottaa sinne Ketun ja kyllä ois ponski halunnut mennä vähän reippaamminkin!


Keskiviikkona oli vuorossa erikoisestetunti, jonka menin Ketulla. Esteet oli n. 60-70cm ja kaikista mentiin ekalla kerralla yli, vaikka joukossa oli pari oikeasti erikoistakin estettä ja ite epäröin, poni hoiti silti homman hienosti! Tästä tunnista mulla ei oo mitään kuvia.. :(

Muita tunteja ei tällä päivällä ollut, paitsi tyyliestekisat, mutta ne jätin välistä. Illalla oli teoriaa, jossa vähän puhuttiin ja näytettiin, että miten hevosta voi hieroa ja venytellä.


Kettu pääsi myös käymään laitsalla, muttei viittiny pitää kauaa siinä, kun poni vaan juoksi aikamoista vauhtia sitä isoa laitsaa ympäri...



meinas ihan nurin mennä..





Torstaina oli isot esteet tunti. Mitään erikoisia tehtäviä ei hypelty, esteet oli n. 70cm, mutta lopuksi yhtä estettä nostettiin aina vähän ja lopulta se oli ~115cm.


hieman reunaan mentiin..
Myöhemmin oli vielä kankitunti, jonka menin myös Ketulla. Tää tunti meni ihan hyvin. Heti kun sai olla keventämättä, niin alko sujumaan paremmin (ite saan paremmin Ketun läpi harjoitusravissa). En muista mitä tehtiin, mutta jotain ympyröitä ja sellaista. Paljon sain ainakin sanomista sisäkädestä. En tiiä mistä tää sisäkädellä vetäminen on tullut mulle, katoin vanhoja kuvia kun ratsastelen muilla hevosilla, eikä ennen oo ollut kyseistä ongelmaa, vasta Ketun kanssa tullut tämä.. Yritän nyt keskittyä siihen vähän paremmin!

Ps. ennen Ketun kanssa oli vasen suunta vaikeampi, nykyään se on mun mielestä paljon helpompi, kun oikea!





Torstai illalla oli myös piste-esteratsastus kilpailu, jonka jätin välistä. Illalla joskus 11 aikaan oli vielä yömaasto, johon otin Lissen. Aika reipas maasto oli ja kivaa oli! :)

Perjantai alkoi ratsastussuunnistuksella! Piti löytää kymmenen rastia ja niissä oli aina kysymykset, joihin piti vastata. Sai mennä mitä askellajia halusi ja max. tunnin sai olla siellä maastossa. Me ensin eksyttiin Nellin kanssa vähän väärille poluille, joten siinä meni 10 min hukkaan. Löydettiin kyllä sitten lopulta oikea polku ja sitten rastit löyty aika nopeasti. Meijän aika oli joku 40min+kolmeen kysymykseen vastattiin väärin, joten niistä tuli kans lisäaikaa (jokasesta väärästä vastauksesta 5min). Toi ratsastussuunnistus oli kyllä tosi hauskaa!

Myöhemmin oli vielä koulutunti, joka kesti 1 1/4h. Tän sai mennä kangilla, joten päätin vähän jatkaa eilisestä Ketun kanssa ja laittaa sille ne kanget. Tää tunti suju hyvin, taas tuli vaan kivasti sanomista tosta sisäkädestä. Kettu ei pysty ravaamaan sisä takajalallaan normaalisti, vaan ravaa lyhyempää askelta, kun jään vetämään. Heti, kun ite päästin sisältä, niin sitten Kettu ravasi normaalisti, yhtä pitkää askelta kun toinenkin takajalka. Menikös se noin?...




loppuravit
Lauantaina oli vielä leirikisat. Menin Ketulla 70-80 luokan ja tavoitteena vaan puhas rata ja sehän tuli, vaikka kuski mokaili parit lähestymiset. Mentiin aika hitaasti ja isot tiet, niin oltiin sitten joku 6/21! :) Joskus puol neljän maissa lähettiin kuskaamaan ponia takaisin kotiin ja kotona sitten oltiin kaheksan maissa!

uimapaikka louhos<3 tuolta korkealta kalliolta hypeltiin!
                                     

Säät suosi meitä koko viikon, ehkä vähän liikaakin.. Joka päivä paisto aurinko ja +30 astetta! Leiristä ainakin olin tekemässä videota, mutta alle minuutin kohdalla oli jo materiaalit aika lopussa.. Noo, katotaan saanko tehtyä valmiiksi!

Toivottavasti joku jaksoi lukea tämän postauksen.. :)

23 kommenttia:

  1. Jee tätä postausta on odotettuki!!
    Oi hienohieno kettu ja alisa :) ♥

    VastaaPoista
  2. NONI ALISA VIHDOIN JA VIIIMEIN! ihana postaus ja ihanii kuvii ♥ hienot sä ja kettuu ♥ :* sit viel leirivideoo kehin ;) toi louhos on nii kivan näköne! mut joo tooositosi kiva postaus alkoba ♥ :*

    VastaaPoista
  3. Tosi kiva postaus!:)) Tosi kivoja kuvia ja vähän kivan näkönen toi uimapaikka:)

    VastaaPoista
  4. louhooos<333!! miu kiva kertauspostaus ja sait sen tehtyy - wau! :* harmittaa toi photo tilanne kyllä muaki.. eniveis ihanat sinä ja kettu ja leirivideota odotellessa..<3

    VastaaPoista
  5. ihan sika kiva postaus!! :) ja ihana kettuuu :3<3 ratsastat nii hyvin!

    VastaaPoista
  6. Kiva postaus:) Ihan näköinen toi uimapaikka:D Ratsastat hyvin ja hyppäät myös hyvin:) Paljo Kettu pääsee ratana ja yksittäisenä?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos! :) ööm en tiiä, mutta kyllä sillä ponnua riittää! :D

      Poista
  7. ooiii ihanaa!!! noi lautsakuvat varsinki tuitui ♥♥♥ kettu monitoimiponski!! hyvä alisa ;)

    VastaaPoista
  8. aiotteko mennä muistikselle nellin kanssa ja otatko ketun mukaan?

    VastaaPoista
  9. Ootte hienoja! :) toi louhos näyttää ihanalta!! :3

    VastaaPoista
  10. tosi kiva blogi! :)

    http://vlittlethings.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  11. mikä päivä menitte uimaa tonne louhokselle ? (: Tosi hyvin ratsastat !

    VastaaPoista
  12. käytiin siellä joka päivä. :D kiitos!

    VastaaPoista